sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Uusin lettikampaus

Eilen kokeilin tällaista lettikampausta.
Minullahan on jo aiemminkin ollut päivitys tuollaisesta pään kiertävästä letistä, mutta eroa aiempaan on se, että;
Nyt tein koko letin ns. Pintaan, eli otin lisää hiuksia aina alta, enkä päältä niin kuin normaalissa letissä. Näin sen saa nousemaan enemmän näkyviin. Eli letitin koko letin periaatteessa väärinpäin.
Ompa vaikea kirjoittaa :D
Kuvien laatukin taas hieman heikkoa, kun peilin kautta otettu nuo takanta olevat kuvat. Kyllä näistä ajatus taas käy ilmi ;)
Eli tehdään kuin ranskalainen letti, mutta alakautta.








 



keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Mustikka- ja puolukkapiirakka

 Pitkästä aikaa ajattelin jakaa yhden reseptin teidän kanssa :)
Tänään iski ihan järetön herkkunälkä, sellanen mistä ei pääse yli ja teki mieli leipoa. Pakkasessa oli mustikoita ja puolukoita ja ajattelin tehdä niistä piirakan. No, selailin taas kerran monia eri reseptejä ja ei löytynyt yhtään sellasta, johon löytyisi tarpeet. Ja kriittisimmät puuttuvat oli kermaviili, piimä ja rasva jota oli vähemmän kuin missään ohjeessa.
Ensin jo luovutin ja pistin marjat takaisin pakastimeen. Mutta otin ne samantien takaisin ja päätin kokeilla oman pään mukaan ja käyttäen sitä mitä meidän jääkaapista löytyy.

Meillä oli tässä vieraita kun sen tein, ja ääneen pähkäilin mitäköhän piirakasta tulee kun keksin lisätä mm. Jugurttia, mutta lopputulos yllätti niin positiivisesti, että ajattelin pistää ohjeen tänne ylös niin voin käyttää sitä uudelleenkin :)
Piirakan voi siis tehdä mistä vaan marjoista, itse laitoin puolelle pellilliselle mustikoita ja puolelle puolukkaa. En sekoittanut marjoja, kun tiedän ettei puolukat ole niin lasten mieleen kuin omaan, ja mustikat maistuvat ennemmin heille :)

Piirakkapohja:
8dl vehnäjauhoja
4tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
4dl sokeria
200g sulatettua margariinia
3 kananmunaa
2dl maustamatonta jugurttia

Rahkatäyte:
2prk Ehrmannin maustamatonta rahkaa
1dl sokeria
2 kananmunaa
1tl vaniljasokeria

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, lisää sekaan margariini, kananmunat ja jugurtti. Levitä uunipellille ja ripottele päälle marjat. Itse laitoin n. 3dl mustikoita puoleen peltiin ja n. 3dl puolukoita toiseen puolikkaaseen. Sen jälkeen täytteen tarvikkeet sekoitetaan ja levitetään marjojen päälle.
Uuniin 175astetta ja n. 45-50min.

Muutama palanen kerettiin hätäisenä jo maistamaan, ennen kun kerkesin kuvaamaan ;)



torstai 5. kesäkuuta 2014

Miun yrtit ja muut rehut :P

Kaikki miun rehut kasvamassa. Puolet niistä mitkä istutin ite siemenistä, ja mistä aiemmin pistin kuvia, palo poroks pari viikonloppua sitten kun olin Siuntiossa ja unohdin ne kotona suoraan auringonpaisteeseen ilman vettä 3:ksi päiväksi.

Meinas kyllä itku tulla ensimmäiseksi kun ne näin, mutta sain sieltä pelastettua paprikan, basilikan, ruohosipulin ja salaatin. Loput kuvassa olevista on uusia, jotka ostin Plantagenista. Nostin ne suorasta auringon paahteesta suojaisempaan paikkaan ja kaikki ovat kasvaneet tosi hyvin :)
Ihana oli eilenkin salaattiin ottaa omalta pihalta ruohosipulia sekaan :)

Eli kuvassa on mansikkaa, paprika, persiljaa, sitruunamelissaa, basilikaa, pinaattia, ruohosipulia ja salaattia.

6vk valmennuksen tuloksia

 Asiakkaiden luvalla kerron tässä Teille yhden naisasiakkaan sekä yhden miesasiakkaan tulokset kuuden viikon valmennuksen ajalta. Valmen...