sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Jakkaran uusi ilme ;)

Tää jakkara on ollut meillä niin kauan kuin muistan. En tiiä sen oikeeta alkuperää, että onko ollu meidän äidillä jo lapsena vai onko hankkinut jostain kun olen itse ollut pieni. Muistelisin, että se on ollut alunperin äidin oma tekemä, mutta tästä ei mitään varmuutta! No kuitenkin, äitini maalasi vuosia takaperin sen vaaleansiniseksi, ja kun se vuosia sitten jäi meille on se pojan huoneessa pyörinyt, mutta ei ole oikein koskaan sattunut väreihin.

Mietin jo aikoja sitten, että se pitäisi maalata ja nyt vihdoin sain aikaiseksi :)

Meillä on pieni hiomakone, joten vetäsin penkin ensin sillä läpi. Alta paljastui sinisen lisäksi punainen maalikerros :)

 Sen jälkeen maalasin jakkaran 2krt puolihimmeällä kalustemaalilla.


Kuvien laatu on valitettavasti taas aika surkeeta, mutta eiköhän niistä ajatus tule ilmi ;)
Jakkara sai paikkansa olohuoneen nurkasta, uuden korin luota. Katsotaan mitä koriin aikanaan päätyy ;)


Päätin myös tänään vihdoinkin istuttaa yrttien siemeniä kevättä ja kesää varten. Se olikin varsinainen älynväläys 2-vuotiaan kanssa ;) multaa on varmasti enemmän lattialla kuin ruukuissa ja voin vannoa, että näiden yrttien selviäminen/kasvaminen ei jää ainankan kiinni kastelusta ;) Puhuin hetken puhelimessa kesken istutushommien, niin reipas pikkuapuri oli kaatanut puoli pullollista vettä näihin :D saa nähdä kasvaako näistä mitään. Vasemman puoleiset ovat ukin aiemmin tuomia paprikantaimia.


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Lauantaipäivän maalailuja

Ihana vapaapäivä ollut! Olin tänään reipas jo heti aamusta
ja kävin juoksemassa sekä siivosin, niin jäi sitten koko vapaapäivä lasten kanssa touhuiluille sekä omille projekteille ;)
Lähdimme aamupäivästä kaupungille pyörimään. Kävimme mm. kirjastossa, lounaalla ja kirppiksellä. Sieltä matkaani tarttuikin tälläinen pieni hyllykkö. Pakko oli kaivaa heti kotiin tullessa loput valkoiset maalit ja ruveta maalailuhommiin :)  Kirppiksellä oli muitakin kivoja sisustustavaroita, mutta mielestäni tosi monella oli ihan liian kallis hinta kirppistavaraksi, oli vähän kadonnut se kirppismyynti ajatus. Mutta sentään jotain löysin ;)


Maalasin laatikoston 2 kertaa ja se kerkesikin jo illaksi kuivaa ja pääsi paikalleen. Laitoin sen vessaan ja noihin söpöihin pikkulaatikoihin omat korvikset sekä hiuspinnit, ponnarit ym. pikkutavarat jotka aiemmin vain pyöri ison laatikon pohjalla :)

Aloitin tänään myös pitkään suunnitteilla olleen jakkaran maalauksen. Siitä enemmän huomenna, jos ehdin sen saada valmiiksi.


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Maalailua ja uusia paperinarupalloja

Vihdoin rupee olemaan flunssapöpöt pois ja raskauspahoinvoinnit hävinneet, ja miulla aikaa miun projekteille & blogille ♥

 Sain viimein maalattua kauan hyllyllä oottaneen, 3eurolla kirpparilta mukaan tarttuneen, juomakorin.


 Tästä lähdettiin liikkeelle, kyseessä siis Saimaan panimon juomakori, jolle tämän myynyt rouva ei kuulemma ollut keksinyt mitään käyttöä. Mielestäni 3e ei ole paha hinta :)
Aloitin siis ensin rapsuttelemalla nuo teksti tarrat irti. 



 Ja maalasin pari kertaa himmeän valkoisella. Mielestäni siitä tuli hieno ja sopii hyvin meidän musta-valkoiseen olohuoneteemaan :)

 Katsotaan nyt tuleeko siitä lehtikori niin kuin suunnittelin vai keksinkö muuta käyttöä ;)




Ja innostuin myös väsäilemään lisää noita paperinarupalloja, mistä on tarkempaa juttua aiemmin.
 Tällä kertaa tein niistä tiiviimpiä ja sain onnistumaan paljon paremmin muutenkin. Ovat pyöreämpiäkin kuin ekat kokeilut ;)
Varsinkin nuo valkoiset onnistuivat mielestäni hyvin. Nämä löysivät paikkansa takan päältä.

 Vanhat soikeat pallot siirsin tarjottimelle kynttilöiden kanssa, ja laitoin sisälle led-valot.







6vk valmennuksen tuloksia

 Asiakkaiden luvalla kerron tässä Teille yhden naisasiakkaan sekä yhden miesasiakkaan tulokset kuuden viikon valmennuksen ajalta. Valmen...