tiistai 28. marraskuuta 2017

Tulevaisuuden tekijät- juhlaseminaari 27.11.2017

Hei Kati!
Facebook kutsuu sinut Tulevaisuuden tekijät-juhlaseminaariin, johon on kutsuttu Facebook-ryhmien ylläpitäjiä Suomesta. Facebook haluaa juhlistaa 100-vuotiaan itsenäisyytemme kunniaksi kaikkia teitä, jotka käytätte Facebookia rakentamaan yhteisöllisyyttä. 

Ylläolevin sanoin tuli kutsu muutama viikko sitten eilen järjestettyyn seminaariin.
Miulle tää oli tosi iso juttu, koska olen yksin tuota tavoitteena terveellisempi elämä ryhmää rakentanut ja ylläpitänyt. Tietenkin ryhmäläiset ovat suurin osa ja luovat sen ryhmän sisällön pääosin.


Tapahtuman oli juontamassa ihana ja positiivinen Tuija Pehkonen. Pääsin ohjelman jälkeen muutaman sanan Tuijan kanssa vaihtamaankin. 
Seminaari pidettiin vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Paikka oli mielettömän upea, olin siellä ensimmäistä kertaa käymässä!

Tapahtumassa oli hyvää ruokaa ja juomaa tarjolla.



Ensimmäinen puheenvuoro oli Markku Mäkeläisellä joka on siis johtaja (partnership solutions and operations) yrityksessä Facebook.  Paikalla oli myös useita facebookin työntekijöitä joilta sai kysyä mieltä askarruttavia asioita ryhmän ylläpitoon liittyen. Kuvassa Markku ja uusi facebookin missio tulevaisuudelle; BRING THE WORLD CLOSER TOGETHER.



Markun jälkeen meille puhui Henrietta Kekäläinen CARBO CULTURE:n toimitusjohtaja ja perustaja.




Viimeisenä puhujana oli sisututkija Emilia Lahti.  Hänen puheenvuoronsa kosketti ja inspiroi minua henkilökohtaisesti eniten. Tehdään yhdessä hyvää, ollaan toisille läsnä ja tukena. Ollaan rohkeasti omia itseämme. Hänellä oli takanaan rankkoja juttuja väkivaltaisen suhteen jälkeen, mutta se energia ja voima mikä hänestä lähti saa varmasti monen uskomaan parempaan huomiseen. Tässä pääsanoma.

Tästä sain miettimistä omasta ryhmästäni tavoitteena terveellisempi elämä. Ryhmä on antanut monelle eväitä muuttaa omia elämäntapoja ja se varmasti toimii monelle "tukipaikkana" kun tarvitsee sitä tukea ja jeesiä näissä asioissa. Emilia myös kertoi tykkäävänsä halauksista ja kävinkin sitten halauksen antamassa. Ihanaa positiivista energiaa! Tätä kaipaan enemmän omaan arkeeni ja omaan työhöni. 




Päätin tämän päivän jälkeen jatkossa panostaa enemmän siihen, että sulkee pois turhat negatiiviset asiat ja tämän myötä ihmiset jotka jatkuvasti sitä negatiivisuutta levittää. Ihan omassa työelämässä, omassa arjessa sekä ryhmää ylläpitäessä.

Sain myös illasta irti asioita, joiden avulla koetan jatkossakin panostaa ryhmän ylläpitoon täysillä! Teen tätä hommaa kuitenkin täydestä sydämestä! On ihana nähdä niitä onnistumisia ja kuulla ihmisten tarinoita siitä miten on energisempi paremman ravinnon myötä, miten on saavuttanut oman tavoitepainon ym.
Saan itse niin paljon hyvää mieltä näistä kirjoituksista! Toivon jatkossakin, että turha negatiivisuus ja toisten mollaaminen pysyy poissa ryhmästä. Tähän aion ottaa tiukemman otteen.

                                            


Illan päätteeksi meille esiintyi Anna Puu, jolla on kyllä ihania biisejä. Niitä kuunnellessa oli hyvä rauhoittua miettimään asioita joita päässä pyöriskeli illan puheenvuorojen jälkeen.

Tämä vahvisti entisestään sitä, että mie olen menossa niin oikeaan suuntaan. Teen vihdoin niitä päätöksiä myös työrintamalla mitä sydän sanoo. Annan oman yrittäjän vaiston johdattaa ja järjestän aikaa toteuttaa omia päässä pyöriviä ideoita. 

Olen onnellinen siitä, että tähän kaikkeen on nyt vihdoin mahdollisuus!

Tulevat kauneudenhoitoalan opinnot kyllä jännittää, paljon uutta asiaa tulossa. Mutta odotan niitä innolla, vihdoin oma yritykseni alkaa muodostua haluamani suuntaiseksi kokonaisuudeksi. 

Olen varma, että vuodesta 2018 tulee upea vuosi töiden merkeissä, ja tottakai myös muutenkin <3

Tapahtumassa vinkattiin myös, että helmikuussa Lontoossa järjestetään iso facebook communities summit- tapahtuma johon on mahdollista nyt hakea mukaan.

Siellä saisi mahdollisuuden verkostoitua muiden ylläpitäjien kanssa sekä pääsisi antamaan kehitysehdotuksia ryhmien ylläpitoa silmällä pitäen. 

Perjantaina on viimeinen päivä hakea mukaan. Pitää nyt yön yli pähkäillä olisiko tuollaiseen mielenkiintoa lähteä. Niin paljon kaikkea uutta jo ensi vuodelle on.


Oli ilo olla mukana näin upeassa tapahtumassa. Kiitos kutsusta FACEBOOK!



perjantai 17. marraskuuta 2017

Täydellinen ihonhoitosarja

Oriflamen upea NovAge ihonhoitolinja pitää sisällään viisi upeaa ihonhoitosarjaa erilaisiin tarpeisiin ja omat tuotteet valitaan ihon ikääntymismerkkien perusteella.

Tämä alla kuvassa näkyvä ULTIMATE LIFT sarja lupaa kiinteämmän ihon, tarkkarajaisemmat kasvonpiirteet sekä vähemmän näkyviä ryppyjä.
Sarja lupaa myös 70% enemmän kimmoisuutta 12 viikossa. 
(Sarjalla on myös patenttinro EP11797020)

Ikäsuositus sarjalle on 40+ mutta näin talvella oma 35v ihoni kaipaa täyteläisempää sarjaa ja otin tämän käyttöön. Kesällä käytän toisia NovAge linjan tuotteita, jotka ovat kevyemmät.

Mutta nyt tähän sarjaan.
Oriflame lupaa tämän olevan tieteellisesti ihoa kiinteyttävä läpimurto.

Tämä NovAge Ultimate Lift- anti-ageing ihonhoitolinja lisää ihon kiinteyttä ja joustavuutta ajan myötä. Kasvoista tulee kohotetun näköiset, kasvonpiirteistä tarkkarajaisemmat, näkyvät rypyt silottuvat ja iho näyttää nuorekkaan kimmoisalta.

NovAge UltimateLift sisältää uutta patentoitua, läpimurron tehnyttä AspartoLift -tekniikkaa joka perustuu aminohappojohdannaiseen. Merkittävä syy ihon veltostumiseen löytyy dermiksessä sijaitsevien elastiinia muodostavien fibroblastisolujen määrän vähenemisesestä. Tieteellisissä tutkimuksissa AspartoLift lisäsi fibroblastien kykyä toimia tehokkaammin, yhtä tehokkaasti kuin 20v nuoremmalla naisella.

Sarjaan kuuluu upea seerumi joka pehmittää, silottaa ja kirkastaa ihoa. 
Sekä upeat päivä- ja yövoiteet jotka myös pehmentävät ja silottavat ihoa sekä tekevät siitä heleän. Päivävoiteessa on suojakerroin.
Sarjaan kuuluu myös silmänympärysvoide sekä meikinpuhdistuaine ja kasvovesi.

Kun käytät aina saman sarjan tuotteita samaan aikaan niin maksimoit tuotteen lupaamat hyödyt.

Olen muutama vuosi sitten kerran sarjaa käyttänyt. Tykkäsin silloinkin mutta koin silloin olevan vielä liian hoitava minulle. Tällä kertaa on tunne kasvoilla ihana. Kuivalle iholle ihana kosteuttava ja tuntuu ,että koko kasvojen iho on samantien pehmeämpi ja tasaisempi.

Setin hinta on normaalisti 248€ mutta nyt saat sen miun nettikaupasta -50% alennuksella. 
Kannattaa käydä tutustumassa TÄÄLTÄ



sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Jos ei edes yritä- ei unelmiaan saavuta

Ensi kuussa (tarkalleen ottaen 08.12.2017) tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun perustin oman yritykseni Sportti-iskun. 
Matka on tähän asti ollut upea ja halu olla yrittäjä kasvaa päivä päivältä. Olen vuonna 2017 tuplannut vuoden 2016 liikevaihdon.
Tehden tätä koko ajan sivutoimisena oman suhteellisen vaativan päivätyön ohella.

Omassa päivätyössäni ei ole mitään vikaa. Esimiestyö kaupanalalla. Upeat työkaverit ja mielekkäät työtehtävät. Mutta mutta..
Kun se yrittäjyys on painanut takaraivolla viimeisen vuoden, niin koko ajan haastavampaa on saada täysi 100% työpanos toiselle. Sitä haluaa lähteä kokeilemaan miten se oma yritys ja omat ideat kantaa.





Nyt olen tosiaan hyvinvointivalmentaja, kuntosalivalmentaja sekä personal trainer. Tämän lisäksi Oriflamella olen Senior myyntipäällikkönä. Näiden lisäksi yritystoimintaani kuuluu facebook ryhmän TAVOITTEENA TERVEELLISEMPI ELÄMÄ ylläpito.
Näistä varmasti saisi jo täydellisen kokonaisuuden yrittäjyydelle, mutta viimeisen vuoden ajan mielessä on "kummitellut" ajatukset kosmetologin opinnoista. 
Koen niiden täydentävän tuon kokonaisuuden niin, että voin tarjota asiakkailleni kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kauneutta. 

Näin ollen loppukesästä pisti nämä pyörät pyörimään ja eteneminen on ollut hidasta. Olen odotellut ratkaisuja koulun puolelta, sekä itse joutunut punnitsemaan omaa elämää ja sen perusteella tulevia ratkaisuja.

Viime viikolla asiat vihdoin saatiin päätökseen ja jään vuoden vaihteessa opintovapaalle kahdeksi vuodeksi omasta päivätyöstä. Aloitan kosmetologin/kosmetiikkaneuvojan opinnot Saimaan ammattiopisto Sampossa.
Olen tästä niin innoissani. Tiedän, että opinnot ei todellakaan tule olemaan mikään läpihuutojuttu eikä varmasti tule olemaan pelkästään kivaa ja helppoa.

Mutta motivaatio on kohdillaan ja into tätä kohtaan niin kova, että olen niin fiiliksissä tällä hetkellä. Opettaja on lupaillut, että opinnot saisin parissa vuodessa jo käytyä, mutta katsotaan miten ne lähtee nyt etenemään. Nykyään on hienoa kun näitä voidaan toteuttaa räätälöidysti huomioiden oppilaan aiempi osaaminen ja koulutus.




Odotukset tulevalle kahdelle vuodelle on kovat. Odotan jo innolla, että pääsen opettajan ja opinto-ohjaajan kanssa istumaan alas ja tekemään omaa opintosuunnitelmaa.
Kun päivätyöni jää nyt pois niin se mahdollistaa minulle niin paljon lisätunteja viikkoon, että jatkossa on vielä enemmän aikaa myös omalle yritykselleni.
Haaveissa onkin, että tammikuusta lähtien olisi taas mahdollista ottaa myös PT asiakkaita lähivalmennukseen. Kyselyitä on tullut paljon, mutta tällä hetkellä mahdollisuus ollut vain etäpalveluihin aikapulan ja kiireen takia.

Täällä aiempi kirjoitukseni kiireestä


Oma ajatusmaailmani hyvinvointipalveluihin on muuttunut tässä muutaman vuoden aikana. Tai no samoilla linjoilla olen ollut aiemminkin, mutta tavat toteuttaa ovat alkaneet muotoutua lähemmäksi sitä haluttua.
Asiakkaan niin halutessa, tulen mukaan myös salille ja onhan sekin iso osa sitä hyvinvointia. Mutta omat palveluni painottuvat pääosin elämäntapamuutokseen. Haluan opettaa asiakkaani näkemään niitä pieniä tekoja ja ratkaisuja jolla tähdätään siihen terveelliseempään elämään. Teen tarkkoja ravinto-ohjelmia, mutta kehotan alusta asti asiakkaita katsomaan miltä se annettu määrä näyttää punnittuna. Kehotan opettelemaan alusta asti arvioimaan saman itse. Käyttämään vaakaa vaan työkaluna alussa. Kun tavoitellaan sitä terveellisempää elämää niin ettei se ole mikään kuuri vaan halutaan tehdä muutoksia pysyvästi, niin koen keittiövaa'an ainoastaan aiheuttavan stressiä joka ei ole hyväksi.



Joten jos itse asut Lappeenrannan suunnalla ja mietit palveluitani niin asiakkaikseni otan ihmisiä jotka etsivät oikeita ratkaisuja elämässään. Haluavat oppia elämään ja syömään terveellisemmin. Olemaan energisempiä. Löytämään sen tavan liikkua josta itse tykkää. Näin ollen saavuttaa myös niitä tavoitteita joita ulkonäöllisesti haluaa.

Jatkossakin palveluni ovat käytössä myös etänä. Samaa ajatusmaailmaa käytän näissä valmennuksissa myös. Alkuvuonna on mahdollista taas ottaa myös etäasiakkaita ns jatkuvaan valmennukseen. Vuosi sitten miulla näitä asiakkaita olikin.

Näiden henkilökohtaisten valmennusten lisäksi miulla on jatkuvasti menossa erilaisia valmennusryhmiä. Tällä hetkellä mm. 4vk kestävä muutosten marraskuu. Samalla kaavalla menty aiemmin tehokas toukokuu sekä energinen elokuu.
Näissä valmennuksissa koetan antaa ohjeet alkuun yllämainitsemallani tavalla.

Sekä menossa myös pidempi 12vk hyvinvointivalmennus livenä Lappeenrannassa sekä nettivalmennuksena.
Nämä molemmat päättyy joulukuussa joten tammikuussa alkaa uudet.



Koko tämän ajan olen myös tehnyt näitä Oriflamen hommia. Myynnissä jatkuvasti kuukausittain vaihtuva yllätysboksi. Nyt joulun alla sportti-iskun joulukalenteri 

Jatkuvasti kauttani saa tietenkin myös kaikki muutkin tuotteet ja näiden käytössä opastan mielelläni. Ja tämä taas johtaa siihen tulevaan kosmetologiopintoon. Näiden opintojen avulla saan tästäkin täydellisen kokonaisuuden.

Innolla odotan tulevaa. Tuntuu, että elämällä on tällä hetkellä niin paljon annettavaa.
Alustavasti on puhuttu muutamista upeista yhteistyökuvioista ensi vuodelle.
Joten vuosi 2018, olen valmis.
Miten sitä malttaakaan tämän vuoden loppuun odotella.


Kaikki tämän tekstin kuvat ovat omilta Oriflamen palkintomatkoilta. Ne ovat olleet haaveita jotka ovat toteutuneet, ja sopivat tältä osin mielestäni mainiosti tekstiin jossa omista haaveista kirjoittelen.

Jos innostuit miun palveluista, tai muuten vaan juttu herätti mielipiteitä niin kommentoi ihmeessä alle tai ota yhteyttä!

Voit jättää viesti facebook sivujeni kautta;


tai nettisivujeni kautta;


Tai jättää kommenttia tänne blogiini!

Chililohta ja bataattia

Meillä oli facebookissa tuolla ryhmässäni "tavoitteena terveellisempi elämä" viestiketju jossa vinkattiin lempiruokia. Sain sieltä ohjeen tähän meidän eiliseen herkkuun.

Kuva nyt ei kovin laadukas ole, siinä vaiheessa kun annos oli aseteltu lautaselle niin kuvaus unohtui kun tuoksu oli niin huumaava.


Chililohta ja muussattua bataattia 

Lohta oli reilu 500g ja bataattia kaksi kpl

Ensin kuorin ja pilkoin bataatit siivuiksi. Pistin lohen päälle suolaa sekä 3rkl makeaa chilikastiketta.
Laitoin sen jälkeen bataatit ja lohen uuniin 25min 225 astetta.
Sillä aikaa pistin 3rkl voita (meillä oli oivariinia), 4 valkosipulin kynttä ja 1dl persiljaa kulhossa sekaisin.

Kun otin ruoan uunista niin haarukalla painelin bataatit ja sen jälkeen voisekoitusta jokaisen päälle.

Ensi kerralla valkosipulia en halua ihan noin paljon mutta muuten oli kyllä hyvää ja nopea valmistaa. 

Nappaa tästä itselle mainio ohje viikonlopun herkutteluun!

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kurpitsasämpylät & muuta herkullisen terveellistä

Kirjoitin aiemmin siitä ihanasta KASVIMAANI boksista jonka sain.

näet kirjoituksen täältä

Siellähän oli siis kokonainen kurpitsa ja huono äiti ei ehtinyt siitä lapsille halloween lyhtyä tehdä, joten nyt oli aika käyttää se sitten pois.

Teimme kaksi pellillistä kurpitsasämpylöitä, jonka ohje tuli tämän kasvimaani boksin välissä.
Sämpylät hävisivät samantien parempiin suihin ihanan tuoreina ja lämpöisinä, ja kiire tuli jotta kerkesin lopuista kuvan napata.

Eipä nuo miun sämpylät koskaan kovin kauniita oo ollut, mutta hyvänmakuisia joten se saa korvata ulkonäön.


Innostuin tänään myös pitkästä aikaa paistamaan perheelle lettuja illalla. Sain kyselyjä valmistaessani, että onko nää taas jotain äidin "terveyslettuja" mutta sivuutin nämä kysymykset ja hyvin maistui koko porukalle  taas kerran.

Näiden ohjeen voin jakaa kun se on omasta päästä alunperin. Samaa ohjetta olen käyttänyt vohveleihin.

TÄÄLTÄ näet tuon Protein Blend jauheen mitä käytin, mutta tilalle voi laittaa mitä vain jauhoja / proteiinijauhetta ym





KAURALETUT/VOHVELIT

2dl kaurajauhoja
1,5dl protein blend jauhetta
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljajauhetta
3 kananmunaa
4dl mantelimaitoa (tottakai myös tavallinen käy)
tilkka hunajaa 
ripaus ceylon kanelia

Kaikki vispataan sekaisin ja paistetaan vohveliraudalla tai sitten pannulla letuiksi.

Kuvassa miulla on alpron soija"jugurttia" ja mansikoita. 

NAM NAM! 


Sitten tuli tänään vielä tehtyä pari pellillistä mysliä. Tätä tulee aina kerralla tehtyä enemmän, jotta saa sitten pidemmäksi aikaa kerralla.

Olen tehnyt tästä aiemmin julkaisun muutama vuosi sitten. Sen ohjeen näet täältä;

HOME MADE MYSLI




Tällä kertaa vähän tuosta ohjeesta sovelsin, sen mukaan mitä kaapeista löytyi. Saksanpähkinöiden sijaan laitoin enemmän cashew pähkinöitä sekä muutaman parapähkinän pilkottuna.
Kuivahedelminä käytin tällä kertaa papaijaa, rusinoita, inka marjoja ja karpaloa.
Niin hyvää ja herkullista!!




maanantai 6. marraskuuta 2017

Sportti-iskun joulukalenteri

Mitäs jos tällä kertaa panostaisit itseesi?

Sportti-isku tarjoaa upean naisten oman joulukalenterin, jossa 24:lle päivälle kosmetiikkatuote pakattuna omaan paperipussiin.

Yllätä itsesi joka aamu ihanilla Oriflamen kosmetiikkatuotteilla.

Kalenterin sisältö voi vaihdella ja näin ollen jokaisen joulukalenteri on uniikki.

Hinta kalenterille on vain 45€ 

(Näin ollen yhdelle tuotteelle jää hintaa vain alle 2€ mutta arvo on paljon enemmän)

Hintaan lisätään postikulut. (5,90€)


Tilauksia tästä kalenterista otan vastaan 15.11 asti, jonka jälkeen rakennan kalenterit ja toimitan ennen joulukuun alkua.

Joten eiköhän tehdä siunkin joulun odotuksesta ihanaa ja kaunista sekä itseä hemmottelevaa aikaa <3

tilauksen voit jättää joko julkisille sivuilleni;

https://www.facebook.com/sporttiisku/

tai suoraan sähköpostitse kati.laitinen.pt@gmail.com

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Sesonkikasviksia suoraan pellolta kotiovelle


Värikkäät kotimaiset sesonkikasvikset suoraan pellolta kotiovellesi.

Kasvimaani.fi pyrkii innostamaan ihmisiä syömään terveellisesti ja tutustumaan monipuolisesti erilaisiin kasviksiin. Kasvisboksin vaihtelevan sisällön avulla tavoiteltu puoli kiloa päivässä on helpompi saavuttaa.

Kasvisboksin tilaaja saa tietää kuka kasvikset on viljellyt, kuinka ne on viljelty ja mikä parasta saat ne suoraan kotiovellesi.

Nykyään kiireisessä elämässä moni on kyllä kiinnostunut oman ruoan alkuperästä, mutta omassa arjessa ei välttämättä ole mahdollisuuksia ja aikaa hankkia kasviksia esim torilta tai lähitiloilta.




Kaikki kasvimaani palvelun viljelijät noudattavat vuosien tutkimustulosten mukaan määriteltyjä ja ekologisesti kestäviä viljelymenetelmiä.


Heidän nettisivuillaan pääsee tutustumaan jokaiseen tämän palvelun viljelijään.


Nettisivuilta löytyy myös muuta aiheeseen liittyvää ja sieltä pystyt myös seuraamaan miten viljely edistyy.









Tilausvaihtoehtoja on kaksi. Kokeilijan kasvisboksi ja kestotilaajan kasvisboksi.
Miulla oli nyt tämä kokeilijan boksi ja tällä kertaa mukana oli;
*oranssia romance - porkkanaa ja
*palace- palsternakkaa Mattilan tilalta
*purjoa Holman tilalta
*sipulia Vainio-Marttilan tilalta
*pablo punajuurta Sunin tilalta
ja mukana oli myös halloween kurpitsa

Boksi maksaa 20€ ja mielestäni se ei ole paha hinta. Itse ainakin olen sen valmis maksamaan kun idea tässä on niin huikea!





Kasvisboksin mukana tuli myös muutamia kivoja reseptejä juuri näistä kasviksista.
Kurpitsasämpylöiden ohje polttelee ja testaan ne todennäköisesti ihan lähipäivinä.
Muutenkin tässä oli monia kasviksia mitä tulee muutenkin käytettyä, joten otan mukaan perusruoanlaittoon.

Täytyy myöntää, että palsternakka on uusi tuttavuus. Katsotaan mitä siitä sitten syntyy.

Joten käyhän siekin tutustumassa palveluun ja vaikka jopa tilaamassa oma kasvisboksisi.

Sivuille pääset suoraan TÄSTÄ


RENTOUTTAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

6vk valmennuksen tuloksia

 Asiakkaiden luvalla kerron tässä Teille yhden naisasiakkaan sekä yhden miesasiakkaan tulokset kuuden viikon valmennuksen ajalta. Valmen...