tiistai 28. marraskuuta 2017

Tulevaisuuden tekijät- juhlaseminaari 27.11.2017

Hei Kati!
Facebook kutsuu sinut Tulevaisuuden tekijät-juhlaseminaariin, johon on kutsuttu Facebook-ryhmien ylläpitäjiä Suomesta. Facebook haluaa juhlistaa 100-vuotiaan itsenäisyytemme kunniaksi kaikkia teitä, jotka käytätte Facebookia rakentamaan yhteisöllisyyttä. 

Ylläolevin sanoin tuli kutsu muutama viikko sitten eilen järjestettyyn seminaariin.
Miulle tää oli tosi iso juttu, koska olen yksin tuota tavoitteena terveellisempi elämä ryhmää rakentanut ja ylläpitänyt. Tietenkin ryhmäläiset ovat suurin osa ja luovat sen ryhmän sisällön pääosin.


Tapahtuman oli juontamassa ihana ja positiivinen Tuija Pehkonen. Pääsin ohjelman jälkeen muutaman sanan Tuijan kanssa vaihtamaankin. 
Seminaari pidettiin vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Paikka oli mielettömän upea, olin siellä ensimmäistä kertaa käymässä!

Tapahtumassa oli hyvää ruokaa ja juomaa tarjolla.



Ensimmäinen puheenvuoro oli Markku Mäkeläisellä joka on siis johtaja (partnership solutions and operations) yrityksessä Facebook.  Paikalla oli myös useita facebookin työntekijöitä joilta sai kysyä mieltä askarruttavia asioita ryhmän ylläpitoon liittyen. Kuvassa Markku ja uusi facebookin missio tulevaisuudelle; BRING THE WORLD CLOSER TOGETHER.



Markun jälkeen meille puhui Henrietta Kekäläinen CARBO CULTURE:n toimitusjohtaja ja perustaja.




Viimeisenä puhujana oli sisututkija Emilia Lahti.  Hänen puheenvuoronsa kosketti ja inspiroi minua henkilökohtaisesti eniten. Tehdään yhdessä hyvää, ollaan toisille läsnä ja tukena. Ollaan rohkeasti omia itseämme. Hänellä oli takanaan rankkoja juttuja väkivaltaisen suhteen jälkeen, mutta se energia ja voima mikä hänestä lähti saa varmasti monen uskomaan parempaan huomiseen. Tässä pääsanoma.

Tästä sain miettimistä omasta ryhmästäni tavoitteena terveellisempi elämä. Ryhmä on antanut monelle eväitä muuttaa omia elämäntapoja ja se varmasti toimii monelle "tukipaikkana" kun tarvitsee sitä tukea ja jeesiä näissä asioissa. Emilia myös kertoi tykkäävänsä halauksista ja kävinkin sitten halauksen antamassa. Ihanaa positiivista energiaa! Tätä kaipaan enemmän omaan arkeeni ja omaan työhöni. 




Päätin tämän päivän jälkeen jatkossa panostaa enemmän siihen, että sulkee pois turhat negatiiviset asiat ja tämän myötä ihmiset jotka jatkuvasti sitä negatiivisuutta levittää. Ihan omassa työelämässä, omassa arjessa sekä ryhmää ylläpitäessä.

Sain myös illasta irti asioita, joiden avulla koetan jatkossakin panostaa ryhmän ylläpitoon täysillä! Teen tätä hommaa kuitenkin täydestä sydämestä! On ihana nähdä niitä onnistumisia ja kuulla ihmisten tarinoita siitä miten on energisempi paremman ravinnon myötä, miten on saavuttanut oman tavoitepainon ym.
Saan itse niin paljon hyvää mieltä näistä kirjoituksista! Toivon jatkossakin, että turha negatiivisuus ja toisten mollaaminen pysyy poissa ryhmästä. Tähän aion ottaa tiukemman otteen.

                                            


Illan päätteeksi meille esiintyi Anna Puu, jolla on kyllä ihania biisejä. Niitä kuunnellessa oli hyvä rauhoittua miettimään asioita joita päässä pyöriskeli illan puheenvuorojen jälkeen.

Tämä vahvisti entisestään sitä, että mie olen menossa niin oikeaan suuntaan. Teen vihdoin niitä päätöksiä myös työrintamalla mitä sydän sanoo. Annan oman yrittäjän vaiston johdattaa ja järjestän aikaa toteuttaa omia päässä pyöriviä ideoita. 

Olen onnellinen siitä, että tähän kaikkeen on nyt vihdoin mahdollisuus!

Tulevat kauneudenhoitoalan opinnot kyllä jännittää, paljon uutta asiaa tulossa. Mutta odotan niitä innolla, vihdoin oma yritykseni alkaa muodostua haluamani suuntaiseksi kokonaisuudeksi. 

Olen varma, että vuodesta 2018 tulee upea vuosi töiden merkeissä, ja tottakai myös muutenkin <3

Tapahtumassa vinkattiin myös, että helmikuussa Lontoossa järjestetään iso facebook communities summit- tapahtuma johon on mahdollista nyt hakea mukaan.

Siellä saisi mahdollisuuden verkostoitua muiden ylläpitäjien kanssa sekä pääsisi antamaan kehitysehdotuksia ryhmien ylläpitoa silmällä pitäen. 

Perjantaina on viimeinen päivä hakea mukaan. Pitää nyt yön yli pähkäillä olisiko tuollaiseen mielenkiintoa lähteä. Niin paljon kaikkea uutta jo ensi vuodelle on.


Oli ilo olla mukana näin upeassa tapahtumassa. Kiitos kutsusta FACEBOOK!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

6vk valmennuksen tuloksia

 Asiakkaiden luvalla kerron tässä Teille yhden naisasiakkaan sekä yhden miesasiakkaan tulokset kuuden viikon valmennuksen ajalta. Valmen...