lauantai 7. marraskuuta 2015

BLOGIN UUSI ILME (ja henkiin herättäminen)

 Tosiaan tää miun blogi on nyt kohta puolisen vuotta elänyt aika hiljaiseloa, ellei lähes kuollut. Katoin, että edellinen päivitys on heinäkuussa ja kesäkuussa 4. Tässä nyt tosiaan oli niin paljon meneillään, ettei vaan ollut aikaa. Nyt ainakin tuntuu, että sitä taas on.

Alkuun pienenä infona jos on paljon uusia lukijoita; niin aiemmin blogini väriteema oli tummanpunainen ja käsitteli todella laajasti omaa elämääni. Paljon käsitöitä, arkielämän kuulumisia, askartelua ym, Aiemmin oli myös erilliset sivut liikuntapäiväkirjalle, raskausajan kuulumisille, sekä nukkekodin rempalle.

NYT TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ LÄHTIEN ALKAA BLOGILLA UUSI AIKAKAUSI.
Värimaailma on vaihdettu vaaleammaksi ja selkeämmäksi. Tulevien kirjoitusten pääpaino tulee olemaan enemmänkin liikunnassa, hyvinvoinnissa, terveydessä ja kauneudessa.

En raaski kuitenkaan aiempia juttuja poistaa, joten ne saa jäädä tuonne talteen. Itselle niillä on kuitenkin merkitystä.

Myöskään blogin nimeä en tahdo vaihtaa, vaikka se ehkä paremmin sopi blogin aiempaan tyyliin. Omassa elämässä perhe tulee aina ykkösenä, mutta siitä en halua tänne kirjoitella. Ehkä joskus jossain jutuissa hieman mainita. Mutta onhan nämä tulevat aiheet kuitenkin niitä minulle tärkeitä, eli ne on myös oman elämän onnenhetkiä. Nautin näitä asioita tehdessä ja näistä tietoa hankkiessa.

Toivottavasti tämä uusi hyvinvointi- ja liikunta-ala on joku päivä ihan kokopäivätyö itselleni.




MUUTAMA SANA PARISTA VIIME KUUKAUDESTA

Haluan kuitenkin tähän muutaman sanan mainita menneistä kuukausista, jolloin en ole blogia ylläpitänyt.

Tämän PT homman ohella, edelleen todella tärkeänä pidän Oriflamen parissa työskentelyä. Loppukesästä nousinkin Senior Tiiminvetäjäksi ja miulla on ympärillä niin upea tiimi, jotta myö varmasti vielä noustaan ja edetään. Yllä olevassa kuvassa kiitosta omasta Oriflame työstä ja etenemisestä.

Haaveenani on siis yhdistää kauneus ja hyvinvointi, eli PT hommat sekä Oriflamen managerihommat. Ja eiköhän nämä toteudu kun kovasti tekee töitä sen eteen.

Nykypäivänä tämä sosiaalinen media on hyvä kanava toimia ja edetä näissä asioissa, itsellä tällä hetkellä menossa vähän kaikenlaista. Kotiäidille sopiikin mainiosti tämä tietokoneella "suhraus". Ja näiden hommien avulla oon saanut hyvin jatkoaikaa sille,että lasten kanssa voin viettää aikaa kotona.

Tällä hetkellä olen ilmoittanut omalle työpaikalleni olevani kotona sen sallitun 3vuotta. Joten 2017 syyskuussa olisi tarkoitus sinne kaupan alalle palata. Joten tää aika käytetään perheen lisäksi ainakin tehokkaaseen opiskeluun. Tuo koko PT homma on kyllä todella koukuttavaa, ja mielestäni siihen pätee hyvin sanonta "nälkä kasvaa syödessä"
Mitä enemmän tietoa saan, sitä yksityiskohtaisemmin tahdon saada lisätietoa. Joten miusta taisi tulla tämän myötä ikuinen opiskelija. Mutta toisaalta, päteehän se sama kaikkeen. Aina pitää päivittää tietoja sekä hankkia lisätietoa. Muuten homma käy tylsäksi ja yksipuoliseksi.

Eli tällä hetkellä miulla on suoritettuna jo hyvinvointivalmentajan sekä kuntosalivalmentajan osuus. Jäljellä siis Personal Trainer osio. Siitä olisi mahdollisuus jatkaa vielä ravintovalmentajan osuudelle, joka kyllä houkuttaa ihan älyttömästi. Katsotaan miten tuo rahoituspuoli nyt sitten järjestyy.

Ja nämä kouluthan mie siis käyn Trainer 4 you:n kautta. Voin kyllä lämpimästi suositella. Mukavan rento meininki, mutta samalla todella ammattitaitoisia kouluttajia.

Joo nää miun jutut taas hyvin KATIMAISESTI hyppii mutta kun tossa ylempänä mainitsin sosiaalisesta mediasta ja siellä meneillään olevista jutuista, niin laitan tähän linkit näistä.

Eli ylläpidän ryhmää nimeltä TAVOITTEENA TERVEELLISEMPI ELÄMÄ; Siellä ryhmäläiset yhdessä tukee toisia. Kysytään neuvoja ja jaetaan vinkkejä ym. Meillä myös nyt jo kolmas ryhmähaaste menossa. Tällä hetkellä tehdään rutistushaastetta, eli vatsalihaksia.
Ryhmään pääset liittymään täältä


Sekä minulla on uusi julkinen sivu nimeltä hyvinvointi_terveys_kauneus, Täällä jaetaan faktatietoa aiheisiin liittyen, ja tässä mukana myös tuo kauneus, koska myös se itseä kiinnostaa. Jaan meikkivinkkejä ym. ja tietenkin tietoa myös noista hyvinvointi sekä terveysasioista.
Sivulla menossa myös ilmaisen treeniohjelman arvonta.
Sivun näet täältä


Näiden kahden yhteisiä instagram sivuja voit myös tulla seuraamaan nimellä;
hyvinvointi_kauneus_terveys

Tässä nyt varmaan enimmät mielessä pyörivät asiat. Näistä aiheista siis jatkossa lisää.

P.S.
Pakko mainita tähän loppuun. Vanhan blogin aiheina olivat isona osana käsityöt.
en mie niitä oo kuitenkaan jättänyt, tällä hetkellä työnalla torkkupeitto isoäidinneliöistä ja alla kuva koreista jotka kesällä virkkasin.

Voi olla että näitäkin aiheita joskus sivutaan, koska nekin on itselle tärkeitä.

TERVETULOA MUKAAN LUKEMAAN UUDISTUNEITA ONNENHETKIÄ!

,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

6vk valmennuksen tuloksia

 Asiakkaiden luvalla kerron tässä Teille yhden naisasiakkaan sekä yhden miesasiakkaan tulokset kuuden viikon valmennuksen ajalta. Valmen...