maanantai 8. joulukuuta 2014

Täällä taas ;) eli pikakelaus puuttuvaan pariin kuukauteen :D

Täällä ollaan taas ja lähes yhtä pienenä kuin ennen ;)

Pidin tässä tarkoituksellisesti synnytyksen jälkeen pari kuukautta blogitaukoa, kun tuntui arki siltä ettei tähän ole aikaa.
Nyt alkaa taas arki sujua 5 henkisenä perheenä, ja kolmen lapsen äitinä ja uskoisin, että on taas aikaa tälle omalle blogillekkin :)

Vedetään puuttuvat pari kuukautta pikakelauksella ja jatketaan tästä päivästä eteenpäin uusilla jutuilla.
Miulla on tuossa paria kirjoitusta varten kuvat ollut jo valmiina, joten julkaisen nekin tänään.

Eli tästä lähtee; 18.9-8.12.2014

Alkuun vauva-arki oli kauheen helppoa ja noin kolmen viikon kohdalla alkoi neidillä "huutokausi". Itki todennäköisesti mahaa sekä väsymystä iltaisin, parhaimmillaan/pahimmillaan jopa 4h putkeen. Ei siinä kauheesti tullut mieleen enää suunnitella mitään muuta kuin unta ja arjesta selviämistä. Se kesti sen kuukauden verran.

Tää meidän neiti on onneksi kuitenkin älyttömän hyvä nukkuja. Ainakin vielä ;) Yöt menee yhdellä herätyksellä, ja se on luksusta kun keskimmäinen lapseni heräili välillä jopa 10krt yössä.

Arki sujuu nyt jo aika rutiinilla ja kun neiti ei enää huutele koko päivää ja viihtyy jopa sitterissä ja lattialla niin ehtii omiakin juttuja. Hän on muutenki aika energinen tapaus, ja se on ihan pienestä kiinni, ettei käänny jo mahalleen. Pää ja pylly jo menee mukana, mutta käsi jää aina alle, ja tämä päättyy joka krt hermojen menettämiseen :D

Oon joskus päättänyt, etten blogissa julkaise lasten kuvia enkä nimiä joten puhutaan nyt tästä eteenpäin neidistä ja isoveljistä :D

Ristiäiset ja molempien isoveljien synttäritkin tuli tässä välissä vietettyä. 12v täyttävä poitsu ei tahtonut edes kakkua eikä isoja juhlia joten selvisin helpolla. Iso läjä herkkuja ja omat kaverit pelailemaan tänne meille. 3v täyttävän poitsun synttärit yhdistettiin ristiäisiin, joten pääsin siinäkin pikkasen helpommalla.

Olen vuoden verran toiminut edustajana Oriflamella, ja nyt kun olevinaan on ylimääräistä aikaa niin oon siellä noussut tiiminvetäjäksi, joten myös se vie päivisin aikaani ja niistäkin jutuista saatan tänne kirjoitella tästä eteenpäin.

Jätän myös tuon raskausosion tuohon luettevaksi ja poistan tuon liikuntapäiväkirjaosion, kun en kuitenkaan tänne päivittäin ehdi, ja se oli sen tarkoitus, että treenit laitan sinne ylös. Urheiltua tulee kuitenkin lähes päivittäis edes jossain muodossa. Kotona punttia, kävelyä tai juoksua lähinnä tällä hetkellä. Parhaimmillaan oon käyny 15km juoksulenkillä aikaan 1.31, eli ihan hyvä tahti jo ;)
Joten parhaimmista hetkistä ehkä ihan blogikirjoituksia tulossa ;) koettakaa kestää :P

Joten tervetuloa takaisin seuraamaan miun elämää. Aikamoista sekoilua ja härdelliähän tää suurimmaks osaks on, mutta just tälläisenä mie siitä nautin <3 :)

2 kommenttia:

  1. Kivaa, kun jatkoit taas kirjottelua :) Mukava seurata täältäkin teiän eloa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta oli kanssa ihana huomata et oot ruvennu kirjoittaa blogia. Kiva lukea myös tein asioista sitä kautta. Puspus <3 :)

      Poista

6vk valmennuksen tuloksia

 Asiakkaiden luvalla kerron tässä Teille yhden naisasiakkaan sekä yhden miesasiakkaan tulokset kuuden viikon valmennuksen ajalta. Valmen...