tiistai 12. elokuuta 2014

Keinuhevosen maalaaminen

Tänään oli pitkästä aikaa hieman pilvinen sää ja muutenkin mielestäni pikkasen jo viileempi, tuuli tuntui jotenki syksyiseltä. Siitä iski tietenkin taas tää sisustuskuume, koska ei tullut heti aamusta mieleen lähteä rannalle ;)
Tänään on muutenkin viimeinen kesälomapäivä ja huomenna ensimmäinen äitiyslomapäivä. Vanhemmalla pojalla alkaa huomenna koulukin, joten on hyvä itsekkin palata "arjen pariin" ja jatkaa näitä miun projekteja. Nyt on saatu rannalla maata ja lomailla ihan kaikessa rauhassa :)

Eli seuraava homman nimi oli keinuhevosen maalaaminen. Tätini muutti jokunen aika sitten omakotitaloon, jonne edelliset asukkaat olivat jättäneet tavaraa mitä eivät tarvitse. Tämä keinuhevonen oli siellä joukossa, ja saimme sen meidän lapsille. 2v poitsu oli siitä tietenkin ihan innoissaan, ja tavallaan miekin, onhan se hieno :) Mutta ensi ajatus oli; MIHIN MIE SEN MAHUTAN :D Täällä mein ahtaassa kämpässä. Leikkinurkkaukseenhan se sitten pääty ja kun oon sitä viikon verran katellu, ei se sovi mitenkään päin meidän olohuoneen väreihin.





Joten ei muuta kuin Prismaan maalikaupoille ja hommiin. Käytin tässä täysin valkoista ja puolihimmeää Tikkurilan Helmi- kalustemaalia.
Ennen kuin aloitin maalaamisen, piirsin hevosen "kasvot" kalvolle ja leikkasin valmiin sabluunan niistä.

Maalasin hevosen 2krt läpi. Tuo Helmi maali on siitä mukavaa, kun se ei haise ja kuivuu todella nopeasti.

Kun Valkoiset oli kuivuneet, asettelin sabluunan molemmille puolille teipillä ja "tuputtelin" sellaisella vaahtomuovipensselillä kasvojen värit. Käytin siinä samaa Helmi maalia, jota meillä jo olikin kotona minun nukkekoti projektista jääneenä :)
 


Tässä se heppa nyt komeilee valmiina, olen itse todella tyytyväinen. Muutamia valumakohtia jäi ja voisi tehdä vieläkin huolellisempaa työtä, mutta mielestäni hyvä tuli :)
Ja kuten alemmasta kuvasta näkee, sopii paljon aiempaa paremmin leikkinurkkaukseen ;)
Huomenna on vissiin ruvettava tuota arkkua käsittelemään, koska sehän ei enää puunvärisenä satu tuonne mitenkään :D
Joten siitä projektista lisää loppuviikosta. Katsotaan mitä saan aikaiseksi :)


IHHAHHAA IHHHAHHAA HEPO HIRNAHTAA... :D

5 kommenttia:

  1. aivan ihana keinuheppa tuli! Itellä oli samanlainen pienenä :)

    VastaaPoista
  2. Mielettömän hieno tuli :) Sopii niin hyvin nyt tuonne leikkinurkkaukseen :) Oot kyllä taitava!!!!!

    VastaaPoista
  3. Sikahieno. Jätitkö tarkotuksella hiukset pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) joo jätin kun ajattelin et jos menee sit suttuseks, noin on hyvä :)

      Poista

6vk valmennuksen tuloksia

 Asiakkaiden luvalla kerron tässä Teille yhden naisasiakkaan sekä yhden miesasiakkaan tulokset kuuden viikon valmennuksen ajalta. Valmen...