torstai 26. lokakuuta 2017

Kurkistus tulevaan


Nyt teillä rakkaat lukijat on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tutustumaan muutamaan Oriflamen tulevaan uutuustuotteeseen jo vähän ennen kun myyntiin tulevat.

Kuvassa oleva NovAge paketti on näistä se mitä itse olen eniten odottanut!
Enkä usko olevani ainoa joka näin sanoo.

Kyseessä on siis upean NovAge sarjan ihonhoitokuuri.
Pakkaus sisältää 4 kuorintanestettä ja 4 neutraloivaa nestettä.



Ihonhoitokuuri uudistaa ihoa vain neljässä viikossa.
Se on edistyksellinen 2-vaiheinen, ihoa uudistava 4 viikon ihonhoitokuuri. Sen luvataan silottavan ja uudistavan ihon koostumusta. Se tasoittaa ja kirkastaa ihonväriä ja häivyttää tummia läiskiä. Kuuri myös häivyttää laajentuneita ihohuokosia, aknearpia, juonteita ja ryppyjä.


Eikö kuulostakin ihan täydelliseltä?!
Sain oman pakettini tänään ja odotan innolla, että pääsen testaamaan.

Muistakaa aina, että näitä kaikessa ihonhoidossa parhaat tulokset saa kun ruokavalio sisältää puhdasta ruokaa ja tarpeeksi vettä. Hoidetaan ensin kroppa kuntoon sisäisesti ja tehostetaan ulkoisesti.
Näillä eväillä ei voi muuta kun tulla hyvä!



Näin joulun alla myyntiin tulee myös ihana tender care boksi. Näitä on ollut aiemminkin, tuoksut vaan vaihtelee.

Ja tämähän on ihan mainio joululahjaidea kelle vaan.
Tender care voide onkin yksi Oriflamen vanhimmista tuotteista.

Tänä vuonna setissä on perus tender eli se alkuperäinen, sekä mustikka, karpalo ja mustaherukka. Oi nam miten ihanat tuoksut.

Näitähän voi siis käyttää lähes mihin vain. Huulivoiteena, kuiviin kohtiin muualla vartalolla, kynsinauhoihin ym.
ja kuulemma myös koirille.

Meillä myös lapsilla on omat tender purkit koska nämähän on ihan mielettömän söpöjä ja houkuttelevia lapsista myös. Kuten miusta itsestänikin.


Sitten vielä yksi tuleva uutuustuotteen paljastus. Nyt pikkujoulu kaudelle tulee kolme upeaa sävyä The One kynsilakkoihin. Valittavissa hohtava, paljon glittereitä sisältävä tai suklainen lopputulos. Herkulliset kynsilakat näyttää hyvältä jo itsestään mutta voit myös yhdistellä näitä.

Kaikki nämä tuotteet tulevat myyntiin siis seuraavalla oriflamen jaksolla eli jakso 16 joka starttaa 3.11.2017.

Mutta jos et malta sinne asti odottaa, niin käy ihmeessä nettikaupassani kurkkaamassa tämän hetkinen valikoima ja tarjoukset.

Tällä hetkellä saat nimittäin 10% alennuksen kuvaston tuotteista sekä ilmaiset toimituskulut.


Miltäs vaikutti? Haluaisitko jotain näistä päästä testaamaan?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

6vk valmennuksen tuloksia

 Asiakkaiden luvalla kerron tässä Teille yhden naisasiakkaan sekä yhden miesasiakkaan tulokset kuuden viikon valmennuksen ajalta. Valmen...